Mäntän Talvinome

Lauantaina käytiin Mäntän TalviNomessa katselemassa ja tutustumassa nome-touhuihin. Osallistuttiin Ammin ja Brien, sekä Niinan ja Kamon kanssa alokasluokan iltapäiväryhmän koitoksiin. Ammin Marx oli tehnyt oman suorituksensa jo aamupäiväryhmässä.

Nähtiin tapahtumassa myös Lyyli-sisko emäntineen ja isäntineen. Kovasti Lyyli muistutti ulkonäöltään Beni-veljeä.

Tuomareiden puolipäivätauon jälkeen lähdettiin koirinemme jännittämään koitosten alkua "koepaikalle", joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä parkkipaikalta. Omaa kokemattomuuttani en vienyt koiraa takaisin autoon hetkeksi, kun odotteluaika paikan päällä venyi. Lopulta seisoskeltiin tien laidassa Niinan ja Kamon kanssa ehkä 1-1,5 tuntia ja sitten vielä yksin parikymmentä minuuttia. Monty alkoi vaikuttaa erittäin kyllästyneeltä odottamiseen ja viimeinen puolituntinen sitten lässäytti sen täysin. Montya ei enää siinä vaiheessa saanut innostumaan oikein mistään, vielä hetkeä aiemmin koiran oli saanut leikkimään vähäsen, mutta juuri ennen suoritusta ei leikkiminenkään enää kiinnostanut. Katsekontaktiakaan Monty ei oikein suostunut ottamaan. Näin jälkikäteen ajattelin, että olisikohan tässä vaiheessa pitänyt päättää jättää koko homma väliin, kun koiran mielentila oli mitä oli?

Näistä asetelmista lähdettiin sitten kuitenkin suorittamaan tehtäviä, joista ensimmäisenä oli vuorossa hakuruutu:

Alkuun näytti hyvältä, kun Monty lähti etenemään hakualueen takalaidalle, nostin jo pillin huulille, kun näytti siltä, että kohta löytyy jotain. Sillä oli siellä selvästi joku haju, mutta damia ei vain löytynyt ja koira palasi takaisin. En saanut sitä enää lähetettyä pidemmälle hakuun ja parin tyhjän lähetyksen jälkeen homman ydin katosi koiraltakin aivan täysin - se vain pyöri suht lähellä minua maata haistellen. Ajan jo loputtua Monty löysi vihdoin yhden damin ja toi sen innoissaan minulle.

Arviointi hakuruudusta:
Koira lähtee aluksi hyvin hakuruutuun, mutta sen jälkeen ei irtaannu ohjaajasta, haistelee vain maata lähialueella. 1/10 pistettä

Suullisessa arvioinnissa mainittiin lisäksi, ettei koira tottele minua, ettei se ei ole kiinnostunut asiasta, eikä oikein tiedä mitä on tekemässä. Minun olisi myös pitänyt komentaa koiraa kovemmin. Monty tulkittiin myös "hyvin rauhalliseksi" (Päivä oli ehkä Montyn elämän ensimmäinen, jolloin se oli rauhallinen).

Hakuruudun arviointi oli omiaan tehostamaan suorituksenjälkeistä tunnelmaa ja siitä olikin "hyvä" jatkaa linjalle:

Puoleen välin asti linja meni Montylta mallikkaasti, kunnes se jostain kumman syystä loikkasi vasemmalle. Toisella yrittämällä se loikkasi melkein heti oikealle ja kolmannella ei oikeastaan edennyt ollenkaan. Linjalla epäonnistuminen ei jäänyt harmittamaan kovin paljoa, olisi vain pitänyt ymmärtää lopettaa suoritus viimeistään toisen yrittämän jälkeen. Seuraavissa treeneissä sitten näkee oliko tyhjäksi jääneestä linjasta haittaa Montyn kehitykselle.

Arviointi ohjauksesta:
Tehtävä on vielä liian haastava nuorelle koiralle. 1/10 pistettä

Markkeerausissa Monty ei ole tähän asti oikein loistanut, mutta ne menikin sitten hyvin:

Starttipistoolin pamaukset eivät haitanneet Montyn suoritusta ollenkaan ja se näki molemmat markkeeraukset. Monty kävi heittäjän luona ennen jälkimmäisen pudotuksen noutoa, mutta palautti damin kuitenkin suoraan minulle (ei tosin käten, vaan pudotti sen maahan). Ensimmäiseen pudotukseen jouduin lähettämään kaksi kertaa, mutta kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen suoritukseen.

Arviointi markkeerauksesta:

Havaitsee molemmat pudotukset ja noutaa jälkimmäisen pienen kaarroksen kautta. Muistikuva ensimmäisestä hämärtynyt, mutta dami saadaan ylös toisella lähetyksellä. Pudottaa ensimmäisen damin. 7/10 pistettä

Lopuksi vielä:

Arviointi työskentelyhalusta ja tehokkuudesta:
Nuori miellyttävän oloinen koira, jota ohjataan mukavalla tavalla. Tehokkuutta ja työskentelyhalua tulee koiralle iän myötä. 4/10 pistettä



Tehtävät olivat tosi haastavia, mutta koiran ikään ja tehtävien vaikeustasoon vetoaminen ei oikein nostanut tunnelmaa, kun velipoika oli kuitenkin suorittanut sekä hakuruudun, että linjan täysin mallikkaasti. Ja treeneissäkin pojat ovat olleet melko samalla tasolla. Oliko se viimeinen noin parinkymmenen minuutin odottelu sitten ratkaiseva motivaation kannalta?

Saatiin lopulta nuorimpina osanottajina osallistumispalkintona mustavalkoiset markkeerausdamit ja heti kotipihassa Montyn piti saada kantaa uutta damia. Dami suussa mentiin myös kakkalenkille ja takaisin.

Ainakaan kovin paljoa huonommin ei voi Pirkan Damit mennä kahden viikon kuluttua. Eniten toivon kuitenkin sitä, että Pirkan dameissa me saataisiin vähän enemmän onnistumisia aikaan, että itse tapahtuma olisi myös koiralle mukava ja positiivinen kokemus. Talvinomessa Monty ei nimittäin ollut ollenkaan oma iloinen itsensä.