Viikko on mennyt töissä ja enemmän ja vähemmän serkun muuttoa avustaessa. Muutamia noutoja on tehty ja lähinnä koitettu saada palautukset tulemaan käteen. Ehkä ollaan vähän edistyttykin...
Tänään käytiin pitkähköllä kävelyllä jäällä, jossa lenkkikaveri mulahti sohjoon nilkkaa myöten ja piti kutsua kyyti rantaan. Me Montsan kanssa sitten päätettiin kävellä kotiin, kun tuon uhmaikäisen hihnakäytös kaipaa vähän harjoitusta. Havaitsin, että on parempi, ettei Monty pääse metriä enempää minun edellä kulkemaan, silloin ei onnistu riekkuminen ja kiskominen. Aikamme käveltyämme päästin Montyn vapaaksi ja siinä se pikkumusta kulki niin ihanasti rinnalla ilman hihnaakin. Taitava pieni rakkauspakkaus.
Ajattelin aikanaan, kun havaitsin Montyn tarpeen seurata minua varjon lailla huoneesta toiseen, että siitä tavasta tulisi minulle hermoja raastavaa totuttelua. Totuttelua se kyllä vaati, mutta nykyään tunnen itseni niin etuoikeutetuksi, kun minulla on noin uskollinen koira. Se seuraa vieraissa paikoissa vessaan ja saunaan mennessäni oven taakse odottamaan. Sitten kun ollaan aloillamme samassa huoneessa/tilassa, niin se touhuaa omiaan, ottaa mieluusti vastaan huomiota muilta ja leikkii leluilla ym. Kuitenkin, kun minä siirryn, se tulee perässä. Se ei kuitenkaan tule hakemaan huomiota minulta, vaan sillä on yksinkertaisesti tarve seurata minua. Luultavasti tuo seuraamisvietti on vahvempi Montylla siksi, että se on ainoa koira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti