Monty metsästää ja opiskelee

Viime kirjoituksesta on jo aikaa... tänä aikana Monty on käynyt mm. metsällä kokeilemassa taitojaan ja tokoiltu on myös. Viime viikonlopulla käytiin ottamassa osaa Kaakon noutajien nome/wt-koulutuspäivään.

Aloitetaan vaikka siitä kaikkein tylsimmästä aiheesta, eli tokoilusta...

Kesätauon jälkeen Monty oli kehittänyt mörköjä ja otti asiakseen mekastaa koulutuksen vetäjälle. Sitä pikkuhiljaa treenataan pois ja edellisellä kerralla katsottiin hampaat jo istuma-asennossa. Edistystä siis tapahtuu, eikä kyse ole luultavasti mistään kovin vakavasta asiasta.

Tokoseuraaminen on aivan alkutekijöissään, metsäseuraaminen sujuu jo varsin hyvin. Tokoseuraamisessa Montylla on suunnaton tarve katsoa mihin se astuu ja sitä yritetään edelleen hioa pois. Nyt ollaan päästy ehkä kolme askelta... h i t a a s t i  siis edetään. Muuten Montyn kontakti on oikein hyvä. Johdonmukaisuutta emännälle kuitenkin kaivattaisiin, eikä saisi tulla sellaisia mokia, että "lähellä" -käskyn sijaan antaakin "seuraa" -käskyn, mutta minkäs sitä itselleen ja tyhmälle päälle tekee.

Perusasento on pääosin hyvä. Joskus Monty hötkyilee ja tulee vinosti viereen. Paikallaan käännökset on oikein mallikkaita ja takamus tulee aika hyvin perässä (joo joo, ei varmaan pitäis vielä ees tehä tätä, kun seuraaminen on noin lapsen kengissä).

Montyn parhaita liikkeitä on maahanmeno. Ihan ihmetyttää, että se ei satuta itseään, kun se tipahtaa aina niin vauhdilla. Istuminen voisi olla rivakampaa, sitä voisi harjoitellakin enemmän... itseään saa siis syyttää tästäkin.


Suurin haaste meille on voittaa Montyn suunnaton uteliaisuus muita koiria kohtaan tokokentällä. Se aiheuttaa ininää ja kurkottelua. Siihen tuskin auttaa muu, kuin aika.

Metsällä käytiin Sukevalla, TPO:n erän porukoissa. Isäni metsästää metsäkanalintuja k.o seurassa, joten siksi päästiin mukaan. Vietettiin siis viikonloppu "pohjoisessa".

Saaliiksi saatiin teeri ja pyy. Pyy oli täysin harjoitustyyliin noudettu lintu, mutta se luovutettiin käteen, joten jokin käytännön ilo oli siitäkin.
Teeri olikin haastavampi tapaus... etenkin ensimmäiseksi tositilanteeksi (pyy saatiin vasta seuraavana päivänä). Teeri sai persosuman ja otti ensin korkeutta ja sitten viimeisillä voimillaan sinkosi itsensä n. 200 m matkan soiseen pusikkoon. Ensimmäisellä lähetyksellä Monty haravoi vasenta puolta metsiköstä ja tuli jonkin ajan kuluttua tyhjänä takaisin. Toisella lähetyksellä se ensin "haravoi" lähetyspaikasta oikealla, tuloksetta, kunnes lähti sitten laajentamaan hakua suoraan eteenpäin. Se hävisi kuulo- ja näköetäisyydeltä hetkeksi, kunnes kuulin jostain kaukaa epämääräistä tuhinaa - ääntä, joka kuuluu, kun koiralla on jotakin suussaan. Sieltä tulikin teeri syvässä otteessa pystön ja siiven välistä. Linnulla oli siivet siihen malliin levällään, että isäni epäili sen ehkä olleen vielä löytyessään haavakko. Lintu oli kuitenkin ehjä ja hyväkuntoinen perille tullessaan. Luovutus oli hätäinen jaloilletiputus ja Monty jäi haistelemaan lintua ihmeissään. Se oli löydoksestään kuitenkin niin innoissaan, että olisi ollut samantien lähdössä etsimään lisää. Innoissaan olin minäkin... ja ylpeä koirastani. Meidät toivotettiin tervetulleeksi mukaan ensi vuonnakin.

Nome/wt -koulutuspäivä järjestettiin Voikkaalla, Kartano Koskenrannan tiluksilla. ALO-luokan koulutukset veti Lotta Vuorinen. Ryhmässä oli 6 koirakkoa.

Aiheina oli mm. linjaa (siten, että koirat näkivät mihin damit laitettiin), hajualueen ylitystä linjalla (tässä harjoituksessa edellisen markkeerausalueen ylitys), sekä markkeerauksia eri pitusilta matkoilta. Harjoitukset tehtiin rivissä, ns. Walk-up-tyyliin.


Yksinkertaisemmat linjaharjoitukset meni Montylta ihan hyvin, mutta hajualueen ylitys olikin jo haastavampi. Sitä täytyy treenata lisää... paljon. Se voikin olla kynnyskysymys siinä, miten saan Montyn hoksaamaan linjalle lähetyksen.

Ryhmätreeni on Montylle ehkä se kaikkein haastavin asia. Se piippaa jonkin verran ja on levoton. Onneksi piippaaminen ei ole kuumumista, vaan on ennemminkin yleistä levottomuutta ja malttamattomuutta olla paikallaan. Ei sillä, etteikö se olisi häiritsevää, mutta uskoisin sen jäävän ajan kanssa pois - kunhan Monty oppii rauhoittumaan jossain elämänsä vaiheessa.

Markkeeraukset olivat myös Montylle haastavia, mutta lopulta se suoriutui niistä ihan hyvin. Ensin matka oli n. 20 metriä yhdellä ojan ylityksellä ja vähitellen (muistaakseni kolmella siirtymisellä) matkaa pidennettiin ehkä n. 40-45 metriin. Samalla matkalle tuli ojien ylityksiä kaksi lisää. Keskimmäisellä siirymisellä Monty piti lähettää uudelleen markkeeraukseen ja jonkin verran hakemista oli havaittavissa. Viimeisen markkeerauksen Monty suoritti hyvin ja siihen oli hyvä päättää koulutuspäivä. Oli aika väsyty koira sohvan nurkassa, kun kotiin päästiin. Akut kuitenkin latautui muutamassa tunnissa ja sitten riitti taas fyysistä energiaa (kovasti oli taas vauhtia illemmalla kyläpaikassa). Henkistä puolta ei enää sinä päivänä rasitettukaan enempää.


Hyviä eväitä saatiin taas tuleviin treeneihin. Niitä sovelletaankin tällä viikolla ensi viikonlopun Haminan nome-b-koetta ajatellen.

Haminaa ajatellen ollaan treenattu luovutuksia fasaanilla ja ne onkin menneet pääosin hyvin. Vielä samaa settiä pitää kokeilla variksella ja lokilla... josko sitten tipuset tulisi käteen koetilanteessakin. Sitten vielä linja kuntoon niin ollaankin ALO 1 tasolla...

No joo, ei näitä asioita vielä ensi viikonloppuun mennessä varmasti saada kuntoon, mutta ensi kesänä toivottavasti painitaan jo eri haasteiden parissa.